Nimien merkityksistä

Karjalaisilla oli sukunimet käytössä jo varhaisessa vaiheessa. Venäjänkielisiä nimiä kuitenkin muutettiin usein vastaamaan jotain suomenkielistä, helpommin muistettavaa nimeä. Tuntuu että sen alkuperäisen sukunimen suoraa käännöstä ei läheskään aina käytetty, mikä onkin tutkiessa mielessä pidettävä asia. Joskus myös sukunimi on ollut suomalaisessa muodossa. Käsittelenkin esimerkkinä paria sukunimeä, joita kumpaakin on Outi Patronen tutkinut lisenssiaattityössään Rajakarjalainen Sukunimistö Ja Sen Muuttuminen.


Protka, Brotka, Brotkin... Monta on nimellä versiota.

Sid_ol suuret 'svuad'bat, sitt_ol. Täz_ol, "Brotkas ku piettiin, 'svuad'-boi ni, "ko(r)voz_ol "viinoa, ken tahto ni kauhalla 'juodii siidÄ.
Ote kirjasta Matti Puntila: Impilahden Karjalaa s.22. / Feodosia Pastukovin haastattelu.

Kuva: Ote Karjalan Kielen Sanakirjasta.

Karjalan kielen sanakirja mainitsee protkata sanan merkitykseksi verbit kaatamiseen, paiskaamiseen. Toisaalta protkoa on tarkoittanut raskasta liikkumista. Protkottoa taas retkottaa, röhnöttää. Kaikki nämä voivat olla tälle sukunimelle esikuvia ja tarkoituksia karjalankielellä.
Patronen kirjoittaa:
"Impilahtelainen sukunimi Brotkin on kehittynyt 1900-luvun taitteessa lisänimestä Brotka, joka on kirjattu jo 1800-luvun loppupuolella: Wasilei Maksimov Brotka, 1870; Wasili Maksimoff Brotka, 1890; Wasili Maksimoff Brotkin, Impilahti, Kitelä 1910. Kyseessä voisi alkuaan olla nimettävän olemusta kuvaava lisänimi. – Impilahdella Artemei Brolka (po. Brotka), Uomaa 1818; Nikifor Brotka, Uomaa 1835; Wasilei Maksimov Brotka, Kitelä 1870."

Toivottavasti tämä olemusta kuvaava lisänimi ei ole kuitenkaan ollut protoaka substantiivista peräisin, joka on tunnetusti tarkoittanut karjalankielessä juopporenttua, laiskuria tai hampuusia. Se olisi ikävää!
Patronen käsittelee myös nimien muuntumista. Brotkin on muuntunut Rotko muotoon. Jossa vanhan nimen alussa ollut konsonanttiyhtymä on muuttunut yhdeksi konsonantiksi. Samalla myös vanhan nimen alkukirjain on jäänyt pois. Nimiä monesti muutettiin kun aloitettiin elämää siirtokarjalaisena muualla Suomessa.



Kettu, tuo sukunimistä viekas.

Asiakirjoihin 1700- ja 1800-luvulla on Raja-Karjalassa henkilönimet kirjattu lähinnä suomeksi, ruotsiksi sekä venäjäksi. Joukossa on joitain karjalankielisiäkin nimiä. Asiaa hämmentää se että suomen- ja karjalankielessä on monia yhteisiä samaa tarkoittavia sanoja. Repo tarkoittaa kummassakin kettu-eläintä. Kun taas Kettu sukunimi tuntuisi olevan suomenkielinen, johtuen että kettu-sana tarkoittaa karjalankielessä eläimen nahkaa ja esimerkiksi kalvoa puuron pinnalla. Impilahden ja Suistamon suunnassa kettu on tarkoittanut myös puun kuorta.

Tulemajärvellä käytetyssä sanonnassa tuo kalvomainen kettu maidon päällä tulee hyvin esiin:
Havvotah pätšiz maido, sid on kettu majjom peäl.

Nämä hauskat löytyvät Suojärveltä:
Ruskie on kui reboin kettu. [Ruskettunut on kuin ketun nahka.]
Mie siul selläs ketun otan, ku ed vähembeä usso. [Minä sinun selkänahan otan (piestä), kun et vähemmällä usko.]


Kettu sukunimi on omalla tavallaan ollut erikoinen myös sen takia että se katosi käytöstä yli sadaksi vuodeksi. Rajakarjalaistutkija ovat havainnoineet sukunimien toisinaan jääneen kirjaamatta pitemmiksikin ajoiksi. Pitkän aikaan sukunimettömälle suvulle tuleekin yhtäkkiä käyttöön jo unohdetuksi luultu sukunimi. Sitä on saatettu suullisesti käyttää, mutta sitä ei ole kirjattu. Tämän vuoksi suvun tutkiminen on hankalaa ja sukuyhteyden varmistaminen jää päättelyn varaan jos kirjallisia todisteita ei tahdo löytyä. Salmin Ylä-Uuksun Kettu mainitaan nimenä vuodelta 1727 Archip Kettu ja seuraavaksi vasta vuonna 1835 lautamies Sidor Iwanoff Kettu.


Sotien jälkeen siirtokarjalaiset tekivät nimiin muutoksia ja salmilaisten Kettu muuntui vuonna 1952 Kaarnasalmeksi ja vuonna 1965 Termäläksi.

Karsan pariskunta Niilo ja Miila

Niilo Nikolai Jaakonpoika Karsa syntyi vuonna 1912 Uuksalonpäässä Salmin kunnassa ja meni naimisiin vuonna 1939 nuoren 21-vuotiaan lotan Ljudmila Ketun kanssa. Ljudmila ”Miila” Karsa ja Niilo Karsa saivat kolme poikaa. Niilo toimi jatkosodan aikana Laatokan 13.Sisävesilaivueen moottoriveneen kuljettana sekä päällikkönä reservin kersantin arvoisena. Niilo kirjoittelikin jatkosodan tapahtumista vuonna 1971 julkaistun omakustannekirjan ”25 Kertaa”, jossa kerrotaan venäläisten sotavankien kohtaloista sodassa.

Kuva: kersantti Niilo Karsa

Kuva: Ludmila Karsa os Kettu Pitkärannassa venäläisen muistomerkin luona.

Kuva: Miila lypsää sotasaaliiksi saatua vuohea. Kirjasta O.Väliaho - Laatokan Puolustajat Karjalaan.

Rautatiepatteri Impilahdella

Tänään tulee 75 vuotta talvisodan päättymisestä. Rautatiepatterilla oli suuri merkitys talvisodan torjuntataisteluissa sen alkupuolella. Impilahteen tuotiin 8.12.1939 rautatiepatteri kutsumanimeltään Jyräys, jonka päällikkönä toimi luutnantti Lauri Paaso, patterinupseereja olivat reservivänrikit Kalle Rissanen ja Lauri Huuskonen. Tulenjohtoupseerina kadetti Heikki Seppälä. Paavo Koponen kirjassaan Koirinoja 1939 kuvaa kuinka Impilahden Koirinojan kylän väki kuunteli rautatietykin kumeaa ammuntaa öisin, kun talvisodan alussa vihollinen lähestyi Salmin suunnasta kohti Pitkärantaa.

Kuva: Rautatiepatteri. Kirjasta Laatokan Puolustajat Karjalaan. Kuvaaja O.Suokas.

Kuva: Rautatiepatteri naamioituna Pitkärannan suunnalla 9.7.1944. SA-Kuva.

Rautatiepatteri koostui veturista ja kymmenestä rautatievaunusta, joissa oli yksi 152mm Canet-tykki.  Nämä Canet-tykit olivat rannikkopattereissakin paljon käytetty tyyppi. Myöhemmin talvisodan viimeisinä päivinä rautatiepatteria vahvistettiin toisella 152/45 Canet tykillä. Vasta jatkosodassa  Puolustusvoimilla oli kaksi samanlaista rautatiepatteria. Joista toinen operoi Uuksun kohdalla.

Kuva: Tuettu rautatietykki Uuksun lähellä 20.7.1943. SA-Kuva.

Kuva: Canet tykki laivalavetilla. Uuksu. SA-Kuva.

Talvisodan aikana rautatiepatteri Salmin Lohkolle kuuluva suoritti ammuntaa lähinnä öiseen aikaan ja oli ilmavaaran vuoksi vetäytyneenä naamioitu junaradan kallioleikkaukseen piiloon päiväsaikaan. Andrei Bondarevin komentama 168. Jalkaväkidivisioona eteni torjuntataisteluista huolimatta kohti Kitelää, tullakseen motitetuksi sinne ja rautatiepatterin toiminta talvisodassa oli lyhytaikaista. Sama rautatiepatteri siirtyi Kollaalle taisteluihin ja 7.1.1940 kovan pakkasen vuoksi sen Canet tykin putki räjähti. Se onnistuttiin vaihtamaan uuteen Helsingissä ja vajaan viikon kuluttua patteri oli taas toiminnassa Kollaassa.

Kuva: Rautatietykin tuliasemapaikka Sumerianjoen lähellä 21.4.1944. SA-Kuva.

Kuva: 168. D komentaja Andrei Leontjevits Bondarev

Kuva: Talvisota loppui, mutta saavutettiin aseellinen rauha. Postikortti v.1940.

Metsätaloutta Uomaalla

Kruunun metsistä pidettiin jo ruotsinvallan aikana hyvää huolta Uomaan suunnalla. Tämän vuoksi alueelle syntyi paljon metsätalouteen liittyviä työpaikkoja. Metsää kaadettiin ja tieverkostoa pidettiin hyvänä Uomaalle. Metsänvartioita oli runsaasti ja heitä saapui kaukaakin Uomaalle töihin.Metsänvartijoiden talo sijaitsee oheisessa kartassa sen yläosassa.

Kuva: Uomaan metsänvartijoiden kämppä kartalla.

Metsänvartijoista viimeisenä toimi K.Starck. Hän oli tunnettu myös Talvisodan aikana kunnostuneena Tolvajärven taisteluissa Erillinen Pataljoona 9:n miehenä, kuuluisan Ryhmä Talvelan lyödessä siellä yhä syvemmälle kohti Joensuun suuntaa pyrkivät lukumäärältään ylivoimaiset vihollisjoukot ja pakottaen ne perääntymään ankarissa taisteluissa.

Kuva: Uomaan metsänvartija K.Starck Lavajärvellä 1944. SA-Kuva.

Metsänvartijan talo paloi Talvisodan alussa, kuten suurin osa Uomaan muistakin taloista. Sotilasvirkamies Kauko Kivi kuvasi tämän työmaan, jossa vanhan palaneen talon kivijalan päälle rakennettiin uutta metsänvartijan taloa.

Kuva: Metsänvartijan talo rakenteilla. SA-Kuva.

Kauko Kivi kuvasi myös tämän kuvan. Siitä on hauska tieto tallennettuna sodanajan kuvapankkiin: "Uomaan metsänvartijan K.Starckin nykyinen asunto Uomaalla. Entisestä saunasta kunnostettu asunto. Tässä saunassa meikäläiset kylpivät Uomaan mottitaistelujen aikana, sillä asemamme olivat aivan saunan takana metsän reunassa. Koska sauna kuitenkin oli tavallaan ei-kenenkään- maalla, on sen oven pielessä vieläkin näkyvä tilannetta kuvaava kirjoitus: Lämmittäminen päivän aikana kielletty."

Kuva: K.Starck talonsa pihalla Uomaassa. SA-Kuva.

Uomaan aluemetsänhoitajiksi mainitaan nimet; Nysten, Nyman, Böhman, Ericsson ja Backman. Näistä ruotsinkielisen sukunimen omanneista Backman toimi virassaan pitkään ja tuli tunnetuksi kylän toiminnassa. Metsänvartijat olivat lähinnä Pohjois-Karjalasta kotoisin ja nimeltään Siira, Korhonen, Kokkonen, Räty ja Kokko sekä edeltä mainittu Starck.

Kuva: Chevrolet-tukkiauto Uomaalla. Kirjasta Koponen: Muistojemme Impilahti.

Tukkeja kuljetettiin Uomaan metsistä eteenpäin jalostettavaksi, -vaikkapa Pitkärantaan, tukkiautoilla kuten oheisessa kuvassa oleva kohtuu täyteen lastattu Nevalaisen Chevrolet. Uomaan vierestä Laatokkaan laski myös Uuksunjoki, joka toimi myös rajajokena Salmin pitäjään. Uuksunjoen avulla tukkeja pystyi kuljettamaan alajuoksulle suuriakin määriä.

Kuva: Tukinuittoa talviaikaan Uuksunjoella.

Autolomalla Impilahdella

Maanmittaushallitus julkaisi vuonna 1927 ensimmäisen Autoilijan tiekartan. Kun vuonna 2012 tuli sen julkaisemisesta 85 vuotta, tehtiin hauska vertaileva painos tuosta vanhasta tiekartasta. Karttakirjasta löytyy vuoden 1927 Suomen tiekartaston lisäksi aivan uusista kartoista koottu samaan mittakaavaan kuvattu kartasto. Vertailemalla näkee helposti kuinka Suomessa on tieverkosto kasvanut ja kehittynyt valtavasti. On tiet lisääntyneet ja linjattu paljon suoria valtateitä kaupunkien välille. Tilanne ei ole kuitenkaan sama kun otetaan esiin kirjasta Impilahden ja Salmin pitäjiä. Teiden määrä on romahtanut, kyliä on kadonnut tyystin, vain muutamia viivasuoria pääteitä on olemassa.

Vuoden 1927 kartoissa oli erityisen hieno piirre että niihin oli tieverkkoon merkattu paikat joissa oli odotettavissa erityisen kaunis tie tai näköalapaikka. Autoilemme nyt läpi hieman tuota tietä ja käymme näissä merkityissä paikoissa tänäpäivänä.

Kuva: Vertailukartta 1927 - 2012. Karttakeskus.

Suomen Matkailuyhdistyksen julkaisu Karjalasta vuodelta 1925 kertoo Pitkäranta - Salmi tieosuudesta:
Maantie Pitkästärannasta Salmiin seuraa Laatokan rantaa ja jatkuu aina valtakunnan rajalle asti (55km Pitkästärannasta). Tie on hyvä, toisinaan ovat hiekkarannatkin niin kovat ja tasaiset, että niillä voi ajaa vaikka autollakin. Näköala merelle ja rantaa reunastaville saarille on suurenmoinen.

Kuva: Sortavala - Salmi linja-auto n. 1934. Kirjasta Meijän Salmi Kuvina.

Kartassa Impilahti - Kitelä välille on merkattu pitkä pätkä kauniiksi näkymäksi luokiteltua tietä. Nykyään tie on tiheän hoitamattoman puuston varjostama, eikä kovin monesta kohtaa voi nähdä ennen niin suurille peltomaisemille joita oli Kitelästä laskevan syskyänjoen varrella.

Kuva: Impilahti - Kitelä tien maisemaa. Googlemaps 2013.

Kuva: Paul Brotkin oli Kitelän ensimmäinen autonomistaja. Kirjasta: Muistojemme Impilahti.

Koirinojan kohdalta pitäisi aueta näkymää Koirinojanlahdelle, mutta nykyään tie menee niin syvällä korkeiden puiden välissä ettei koko lahdelmaa näy.

Kuva: Koirinojaa. Googlemaps 2013.

Kuva: Koirinojalahti. Kirjasta: Muistojemme Impilahti.

Salmin puolella Uusikylän kohdalla on mainittu oikein näköalapaikkaa kohti Laatokkaa. Tie nousee kohdalla vähitellen aika korkealle ja paikalta löytyy nykyään näkymää edes hieman Uuksalonpään suuntaan. On aiemmin jopa levennys tiessä mihin voi jättää auton jos kävelee alas rantaan saakka.

Kuva: Uusikylän tuntumissa. Googlemaps 2013.

Vaikka autoja ei näillä teillä Suomessa suuria määriä vielä liikkunut. Oli kiinnostus tätä uutta menopeliä kohtaan sitäkin suurempi. Oheisena kuvassa monta tulevaa kuskia, -jos ei aina auton omistajaksi saakka pääse niin kuskiksi edes, Impilahden autokoulun vuoden 1926 kurssilta.

Kuva: Impilahden autokoulu 1926. Kirjasta: Muistojemme Impilahti.